Kokori tekee yhteistyötä ghanalaisten kyläläisten kanssa, joiden yrittäjyyttä, toimeentuloa ja hyvinvointia haluamme tukea kokonaisvaltaisella ja pitkäjänteisellä tavalla, jotta toiminta olisi mahdollisimman kehittävää. Järjestämme säännöllisesti korinpunontakoulutuksia punojille jotta he pääsevät kehittämään osaamistaan. Kaikille punojille maksetaan myös sairasvakuutus.

Weaving Center (korinpunontakeskus) 

Rakensimme vuonna 2019 keväällä korinpunontakeskuksen punojille, jossa he voivat kookontua ja työskennellä yhdessä. Rakennus nousi ripeään tahtiin kyläyhteisön voimin (yli 40 asteen helteessä!). Näin punojat saivat paikan, missä työskennellä yhdessä. Pidimme myös avajaisjuhlat, joihin kokoontui iso joukko lähiyhteisöjen asukkaita ja merkittäviä henkilöitä pitämään puheita, syömään ja tanssimaan. Keskus on siitä lähtien ollut heille tärkeä ja säännöllinen kokoontumispaikka. 

Voimaantumisen, omistajuuden, yhteisöllisyyden ja oman työn arvokkuuden tunteet ovat nopeasti vahvistuneet korinpunojaryhmän kesken keskuksen avaamisen myötä. Nämä ovat tärkeitä arvoja ja tavoitteita Kokorin toiminnassa. 

Tällä hetkellä korinpunojat eivät koronaviruksen takia kokoonnu keskukseen, mutta jatkavat korien tekemistä omissa kodeissaan.

Kokorin toiminnan suunnitelmissa on keskuksen laajentaminen ja muut yhteisöprojektit.